Tee oma uutinen Itä-Uudellemaalle

Huom! Tutustuthan myös lukijan uutisten pelisääntöihin. Kiitos!
Vartti
Wed, 06 Jul 2011 13:30:00 +0300

Lisää artikkeliin kuvia

Rento kesäkilpailu, Sarvsalö-åttan juostaan yhdeksättä kertaa lauantaina 23. heinäkuuta. Viimeiset pari vuotta kisaan on osallistunut noin 90 juoksijaa ja nyt järjestäjät jännäävät meneekö sadan osallistujan raja tänä vuonna rikki.

- Meillä on nyt nelisenkymmentä ilmoittautunutta ja yleensä vasta kilpailupäivänä on tullut noin 30 kisaajaa lisää. Se kun ei maksa kuin viitosen enemmän, jos ei ilmoittaudu etukäteen, toinen järjestäjistä Mats von Weissenberg kertoo.

Sarvsalö-åttanin idea lähti kahden kaveruksen,  von Weissenbergin ja Robin Bergholmin juoksuharrastuksesta.

- Tarkoitus oli, että pääsisimme voittamaan oman kisan, mutta niin ei ole koskaan käynyt. Kilpailuun eksyy ihan koviakin urheilijoita ja  kärkiajat ovat aika kovia. Miesten puolella kärkikolmikko vetää sellaiseen tunnin ja 20 minuutin pintaan

- Suurin osa osallistujista on kuitenkin mökkiläisiä. Kun juoksee päivällä, on hyvä syy juhlia illalla, von Weissenberg naurahtaa.

Sarvsalö-åttan puolimaratoni järjestetään yhdeksättä kertaa lauantaina 23. heinäkuuta kello 14. Lähtö ja maali ovat Ljungarsilla Härkäpään kylässä.

  • Mia Smolander, Vartti

Keskustelu kommenttia Osallistu keskusteluun

Tutustuthan myös keskustelun pelisääntöihin. Kiitos!